Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 Chat

Bordercollie opaimenkoirarotu, joka kuuluu FCI:n roturyhmään 1. Se on hyvin suosittu käyttö- ja harrastuskoira paimennustaitojensa, oppimiskykynsä ja ketteryytensä vuoksi. Bordercollie on alkuperäisrotu, josta polveutuvat muut collie-sukuiset koirat. Säkäkorkeus vaihtelee 48 sentistä 56 senttimetriin urosten ollessa narttuja parhaimmillaan huomattavasti kookkaampia. Työlinjaiset koirat ovat yleensä lyhytkarvaisia ja kevytrakenteisia, näyttelylinjaiset taas paksuturkkisia ja huomattavasti raskaamman oloisia. Näin ollen rotu rajataan melko karkeasti kahteen eri luokkaan: työkoiriin ja näyttelykoiriin. Bordercollien luonteessa on säilynyt hyvin paljon alkuperäisessä käytössä eli paimennuksessa olleita hyödyllisiä piirteitä. Rotu on sitkeä, ahkerasti työskentelevä ja omistajalleen nöyrä. Luonteessa on myös terävyyttä ja taistelutahtoa. Nopeutensa ja koulutettavuutensa ansiosta bordercolliet ovat myös suosittuja harrastuskoiria, ja ne ovat ihanteellisia kumppaneita muun muassa agilityyn ja tokoonIlman jatkuvia virikkeitä koiran työinto saattaa ilmetä häiritsevänä, esimerkiksi ärtyisyytenä, eikä bordercollielle ei näin ollen riitä pelkkä kaupunkilenkki, vaan se vaatii älyllistä haastetta. Koiraa pidetäänkin yhtenä maailman älykkäimmistä roduista. Tämä tekee koirasta suhteellisen helpon koulutettavan, mutta valitettavasti se oppii nopeasti myös huonot asiat. Aggressiivisuutta rodulla ei sallita, mutta toisinaan sitä kuitenkin esiintyy. Bordercollien pääasiallisin tehtävänä on yhä edelleen maailmanlaajuisesti paimennus, niin kuin se on ollut rodun syntyajoilta lähtien. Se suosittu harrastuskoira sen erinomaisten käyttö- ja koulutettavuusominaisuuksien ansiosta. ©


n/06/bc

Tutustu⇒ 


n/07/bc

Tutustu⇒


n/06/bc

Tutustu⇒


n/06/bc

Tutustu⇒


u/09/bc

Tutustu⇒


n/09/bc

Tutustu⇒


u/06/bc

Tutustu⇒


n/06/bc

Tutustu⇒


u/09/bc

Tutustu⇒


u/07/bc

Tutustu⇒

Borderterrieri on Englannin ja Skotlannin välisellä raja-alueella syntynyt koirarotu, karkeakarvainen pieni terrieri. Luonteeltaan borderterrieri on iloinen ja reipas. (FCI 3) Borderterrierin rotumääritelmä ei rajoita koirille säkäkorkeutta, vaan se antaa ohjeellisen painon. Uroksen painorajoitus on 6–7 kg ja narttujen 5,2–6,3 kg, mutta käytännössä läheskään kaikki koirat eivät nykypäivänä Suomessa näiden rajojen sisäpuolelle mahdu. Borderterrieri on luonteeltaan ensisijaisesti rohkea,älykäs ja reipas, valpas pieni koira, joka ilmaisee tunteitaan ja mielialojaan korvillaan ja hännällään, mutta myös mitä erilaisimmilla äänillä. Rotu on säilyttänyt vanhat, alkuperäiset käyttöominaisuudet ja onkin tarvittaessa, vaikkapa ketun kohdatessaan hyvinkin tulinen ja terävä. Luonteensa puolesta borderterrieriä käytetään edelleen jonkin verran luolametsästyksessä, verijäljellä ja jopa vesiriistan noudossa. Sosiaalisuus on kuitenkin hallitseva elementti borderterrierissä. Border on paljon pehmeämpi ja sosiaalisempi kuin suurin osa muista terriereistä ja jo rotumääritelmä ilmoittaa koiran olevan laumassa viihtyvä ja sopeutuva esim. se sopeutuu elämään toisten eläinten kanssa hyvin. Rähisevän koiran kohdatessaan borderin tulisi vain kääntää päänsä pois ja jatkaa matkaa kuin muina miehinä. Borderterrieri on aina valmis pikku partiolainen, joka kulkee mielellään omistajansa mukana, mihin tahansa tämä meneekään. Borderista saakin helpon ja miellyttävän kaverin niin maalle, vesille kuin vaikkapa lentokoneeseen. Avoin, reipas ja fiksu koira sopeutuu monenlaisiin tilanteisiin. ©


u/07/bt

Tutustu⇒ 


u/08/bt

Tutustu⇒ 

©2019 April's kennel - suntuubi.com