Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Hoitokirja

 [ Kirjoita ]

Nimi: Wilma
Kotisivut: http://miniaturepower.suntuubi.com

06.12.2010 14:14
Tässä on eka hoitotarinani :)
--
17.11.2010

Herätyskelloni soi ja nyt on ihan pakko herätä. Tänään nään Arttun, ehkä parhaan hoitokoirani koskaan. Huoneeni oli todella sekaisin ja päätinkin siivota vasta myöhemmin, nyt piti nousta.
- Huoh, haukottelin ja nousin istumaan sängylleni.
- Mitähän laittaisin päälle? ajattelin ja lähdin kävelmään kohti vaatekaappia. Lopulta valitsin lökärit ja vihreän topin ja harmaan pitkähihaisen, jossa oli vaaleanpunaisia raitoja.
- Nämä olkoon hoitovaatteni, ajattelin ja lähdin keittiöön syömään aamupalaa.
- Huomenta muru, äiti sanoi ja rapsutteli Sylviä.
- Huomenta, vastasin ja avasin jääkaapin oven. Valikoin nopeasti jogurttia ja istuin pöytään.
- Vie sitten roskat roskikseen, äiti sanoi ja lähti alakertaan.
- Joo joo, huikkasin perään ja hain lusikan laatikosta. Söin todella nopeasti jogurtin ja join myöskin lasillisen maitoa. koska ei ollut todellakaan nälkä, mutta jotainhan on syötävä. Vein roskat roskikseen ja lähdin polkemaan kohti April'sia.
Pian olinkin jo kennelillä ja Borde oli minua vastassa.
- Hei, olet kai Wilma? Borde kysyi ja halasi minua.
- Juu olen minä, tulin katsomaan Arttua, vastasin ja lähdimme kävelemään kohti kenneliä. Kenneli oli todella siisti verrattuna, aikaisempiin kenneleihin missä olen ollut. Borde selitti minulle jotain, mutta en kuunnellut katsoin vain ympärilleni ja mietiskelin kaikkea.
- Tässä on Arttu, Borde sanoi lopulta ja osoitti häkkiä.
- Hei Arttu, sanoin ja Borde avasi häkin ja päästi minut sisään.
- Artun tavaroita löydät tuosta kaapista, voit vaikka lähteä lenkille Artun kanssa, Borde sanoi ja osoitti kaappia.
- Juu, se olisi todella hauskaa, vastasin ja päästin Artun pois häkistä.
- Tule, sanoin Artulle ja se seurasikin hyvin. Laitoin Artulle hihnan ja kysyin Bordelta minne voisimme mennä lenkille.
- Menkää vaikka tuonne metsälle, Borde sanoi ja kertoi minulle pienesti mistä voisin kävellä.
- Ja tulkaa ennen kahtatoista takaisin, silloin voit lähteä kotiin tänään sinun ei tarvitse vielä huolehtia ruokinnasta. Jos haluat voin antaa sinulle ohjeet Artun ruokkimiseen ja ulkoiluun, Borde sanoi ja avasin oven.
- Juu se olisi ihan mahtavaa, vastasin ja lähdin kävelemään Artun kanssa.
Metsä oli todella kauneimillaan ja mieleeni tuli päästää Arttu vapaaksi, mutta en vielä viitsinyt se ei välttämättä tottelisi minua vielä. Tajusin yhtäkkiä, että kello taitaa olla jo yli yksitoista. Kaivoin kännykän taskustani ja katsahdin kelloa, varttia vaille kaksitoista! Nyt tulee jo kiire.
- Arttu, meille tulee kiire, sanoin Artulle ja se kaitsoi minua kuin sanoakseen ”ei kai, et sinä nin voi tehdä minulle”. Lähdimme juoksemaan kohti kenneliä, koska muuten emme ehtisi varmana ajoissa. Juoksimme pitkin metsätietä kunnes, PLÄTZ! Arttu oli juossut täysillä hihnan päässä vesilätäkköön ja sen seurauksena, minä ja Arttu olimme aivan litimärkiä. Onneksi olimme jo lähellä kenneliä, joten matka jatkui vaikkakin vähän liiankin märkänä.
Sitten hujauksessa olimmekin jo kennelillä. Katsahdin nopeasti kelloon ja se oli jo viisi minuuttia yli.
- Toivottavasti tämä ei haittaa Bordea, ajattelin ja pian Borde astuikin eteiseen.
- Mitä teille on oikein tapahtunut? Borde kysyi ja sanoi että päästäisi Artun vapaaksi.
- Arttu juoksi täysillä vesilätäkköön, joten se ja minä kastuimme aivan litimäröiksi, sanoin ja kysyin onko ylimääräisiä pyyhkeitä.
- Juu on meillä, mutta riisu nyt tuo märkä takkisi ja housusi, minä voin tarjota sinulle housut, ne voivat kyllä olla hieman isot mutta ei se kai haittaa, Borde sanoi.
JATKUU!!!

Nimi: Chel
Kotisivut: http://weerasdream.suntuubi.com/

04.12.2010 12:37
Moikka! Tulin hoitamaan Alfaa, vaikka tiedän että paikka on rempassa! :)

Istuin nojatuolissa. Hiljaisuus valtasi mieleni ja hermostutti minua. Ajattelin lähinnä vain viimeistä viikkoani. Se oli mennyt vallan mainiosti, ja kaipasin sitä. Alfan kanssa aika meni niin hiton nopeasti, aivan liian nopeasti. Nousin ylös kuin käskystä. Lähdin astelemaan naulakkoa kohti. Kiskaisin sieltä uuden turkoosin talvitakkini ja sujautin sen ylleni. Minä vapisin. Vilkaisin oliko lämmitys päällä. Oli se. Kietaisin vielä lämmitteeksi lämpimän kaulahuivini ja laitoin ugini jalkaan. Sitten kävelin takapihalle, josta löysin isäni.
"Isä! Voitko viedä minut April's kennelille?"
"Taasko?!" Isä voihkaisi.
Nyökkäsin. Isäni oli remontoimassa juuri hänen vanhaa polkupyöräänsä, en tosin löytänyt siihen yhtään järkevää selitystä, olihan nyt talvi. Isä kuitenkin suostui viemään minut Alfan luo. Ajomatka oli pitkä. Tärisin koko matkan ja en tuntenut varpaanpäitäni. Kun olimme päässyt pihaan, juoksin täyttä kenneli-rakennuksen ovelle. Koputin ovea, kunnes Borde tuli avaamaan.
"Ai moi, Chel!" Borde tervehti minua.
"Moi!" Vastasin.
Löysin juuri ja juuri suuresta koirakuorosta rakkaan Alfaseni. Se katsoi minua suloisesti, jolloin tulin sen luo ja rapsutin sitä. Kehuin sitä ja sitten aloin rapsuttaa muitakin koiria, etteivät he tulisi kateelliseksi.
"Ne ovat oikein persoja rapsutukselle." Borde naurahti. "Haluatko käyttää Alfaa lenkillä?"
"Haluaisin kyllä mutta... olen aivan jäässä."
"Jäässä?" Borde kysyi hiukan epäuskoisena.
"Niin, jäässä."
Vasta sitten Borde huomasi tutinani. Hän katsoi ihmeissään minua ja kertoi että lämmitys oli päällä. Hän siirsi kätentä otsalleni ja pudisti päätään.
"Sinullahan on kuumetta." Hän sanoi huolissaan.
"Aijaa." Vastasin kuin minua ei kiinnostaisikaan. Se oli totta. Ei minua kiinnosta, oli kuume tai ei. Halusin jäädä Alfan luokse.
"Soitatko sinä kyydin?" Borde kysyi.
"En. Jään tänne. En halua, voin muuten vallan mainiosti! Menen Alfan kanssa leikkimään yläkertaan." Vastasin Bordelle. Yritin hymyillä väkisin, joka oli tosin aika vaikeaa.

Kun olin päässyt yläkertaan, huokaisin. Vaikka pääni oli vähän kipeä, se ei estäisi minua. Menimme olohuoneeseen, jossa sitten aloitimme leikin. Härnäsin Alfaa pallolla, josta se innostui. Se alkoi pomppia. Leikki jatkui vaikka kuinka pitkään. Loppujen lopuksi en tuntenut oloani edes sairaaksi. Sitten käskin Alfaa istumaan. Se totteli. Kaivoin taskustani namipussin, josta otin pari namupalaa. Asetin ne noin 2 metrin päähän Alfasta. Narttu heilui ees taas ja kuola valui suupielistä pieninä pisaroina. Se katsoi silloin tällöin minua, odottaen käskyä. Yhtäkkiä se pinkaisi ylös, hakemaan namit. Kerkesin napata ne ennen Alfaa, jolloin se katsoi minua ihmeissään. Toruin narttua, ja aloitimme alusta. Välillä se totteli, välillä taas ei. Lopulta huomasin syöttäneeni Alfalle melkein puoli pussia. Katsoin Alfaa nolona. Tungin pussin takaisin taskuuni. Yhtäkkiä huomasin, ettei minua enää palele. Lähdimme sen kunniaksi tyttöni kanssa virkistävälle lenkille.

Juoksimme pitkän lenkin, kunnes päätimme palata takaisin. Rapsuttelin Alfaa ja paijasin sitä. Annoin sille hellän pusun sen poskelle. Sitten kuulin jonkun tulevan portaita alas. Se oli Borde.
"Mikä on vointi?" Borde kysyi.
"I-ihan hy-hyvä." Sönkötin. Se oli tarpeeksi epäuskottavan kuuloinen.
"Tuota en kyllä usko." Borde vastasi.
Hän vei ensiksi Alfan takaisin muiden koirien luo ja sitten johdatti minut keittiöön. Borde ojensi minulle kuumemittarin, ja lämmitti minulle kuumaa kaakaota. Se auttoi totta puhuen, ja helpotti kummasti oloani. Sitten sain tietää että minulla oli kuumetta 38.3. Ihmettelin syvästi. Hyvästelin jälleen kerran Alfan sekä Borden. Lähdin paranemaan kotiin.

>> LOPPU <<

Anteeksi jos härnään sua näillä mun tarinoillani : 3 :D

Nimi: Chel & Alfa

18.11.2010 21:08
Juoksin riemuissani alakertaan ja mieleni oli taas noussut. Pelkäsin että herätin koko talon. Menin katsomaan kello ja se oli jo kahdeksan. Lähdin huutelemaan vanhempiani ja veljiäni ylös, mutten saanut vastausta keltään. Aukaisin makuuhuoneen oven mutten nähnyt vanhempiani missään. Hymähdin, ja sitten lähin etsimään perheenjäseniäni. Huutelin heitä ja sitten yhtäkkiä ulko-ovemme kävi. Juoksin eteiseen ja näin siinä samassa äitini tulevan ovelle kiireisenä.
"Nyt ei ole aikaa hidasteluun. Meillä on kiire!"
Ihmettelin, mistä tämä kaikki nyt johtuu.
"Mitä?"
"Etkö muistanut? Lähdemme Ouluun viikoksi, kun isällä on kuvauskeikka ja me lähdemme rentoutumaan. Mieti miten ihanaa olla vaahtokylvyissä Oulun parhaassa hotellissa. Miltäs kuulostaa?"
"Huonolta!" Tiuskaisin. "En nää Alfaa ja kavereita. Ei käy. Minä jään tänne!"
"Lopeta nyt. Mutta jos oikein välttämättä haluat livistää ihanasta lomastamme, mene vaikka mummosi luokse!"
"Käy hyvin!" Huusin nyt hiukan leppyneellä äänensävyllä. "Minä lähden nyt. April's Kennelille Alfan luo."
Vedin takin naulakosta ja lähdin marssimaan polkupyörälleni. Oli jo pimeä, ja ajaminen oli vaikeaa. Oli myös jäätävän kylmä ja jäiset tuulenpuuskat olivat hyvin inhottavia.

Kun olin päässyt kennelille asti tulin koputtamaan vihaisesti ovelle. Ei aikaakaan kun Borde tuli kiireisesti avaamaan.
"Hei Chel. Mikä hätänä?" Borde kysyi huolissaan.
"Moi. Pääsenkö yöpymään täällä viikon ajan?"
"Täällä? Viikon? Mutta en ole oikein varma mistä saisit pedin... käykö että nukut samassa huoneessa Alfan kanssa, olettehan te jo hiukan toisiinne tutustuneet ja luotatte suht. koht. hyvin toisiinne."
"Kiitos. Kiitos hirmuisesti ja on ihana viettää koko viikko Alfan kanssa." Hymyilin.
Olin kamalan kiitollinen Bordelle että edes joku antaa minulle yösian. Lähdin hipsimään portaat ylös yläkertaan, jossa Borde sanoi Alfan olevan, ja siellä me yöpyisimme. Katsoin huoneiden numeroa ja sitten tärppäsi. Se taisi olla nr. 8. Aukaisin oven varovasti ja varauduin että ulos pomppaisi joko Alfa tai joku muu koira. Alfa ei kyllä tee noin, varsinkaan ihan ventovieraille ihmisille. Sen opin jo eilen, kun tapasin Alfan. Raotin oven varovasti ja kurkkasin ulos. Siellä se oli. Pieni, tai oikeastaan iso Alfaseni makasi lattialla katse tiukasti minuun suunnaattuna. Se näytti valppaalta, ja astuin ovesta ulos. Tulin reippaasti sen luo ja annoin sen tovin nuuskia minua. Sitten aloin varovasti rapsutella sitä ja varauduin, ettei se muista minua. Onneksi se muisti minut ja häntäkin alkoi rennosti vispaamaan. Istahdin itsekkin lattialle ja rapsuttelin sitä pitkään. Otin nurkassa olevasta korista pallon, joka vinkui. Näytin sitä Alfa-neidille ja se näytti innostuvan siitä hirmuisesti. Se nousi pystyyn, ja niin itsekkin. Härnäsin sitä sillä ja pian leikki alkoi. Heitin sen nurkkaan, jolloin Alfa säntäsi hakemaan pallon. Lattialla oli paljon mattoja, ettei koirat vain liukastuisi liukkaalla puulattialla. Vihelsin Alfalle, jolloin se toi pallon takaisin minulle. Mietin, että tila oli liian pieni rajuun leikkiin, joten menimme yhdessä ulos leikkimään.

Alfa oli aivan innoissaan ja haki kerta toisensa jälkeen pallon. Sitten heitin sen kauas, jonnekkin metsän lähelle. Onneksi painna oli kaukana maantiestä, ettei narttu sattuisi lähtemään auton perään tmv. kun neiti häivisi näköpiiristä lähdin itse juoksemalla metsään. Vihelsin ja huusin Alfaa, mutten kuullut vastausta. Olin aivan hädissäni. En voinut lähteä kovin kauas, saattaisin eksyä. Ehkä kannattaisi hälyttää Borde paikalle. Ei. Se vain toisi huolta Borden mieleen. Huutelin lisää, kunnes jostain kuului vastaus. Päätin tehdä niinkuin Hannussa ja Kertussa. (oliko..?) Kaivoin pihasta lumen alta kiviä kasapäin ja tiputtelin niitä matkan varrella. Huutelin aina vähän väliä jolloin kuului ääniä. En ollut varma, oliko ne Alfan vai kenties jonkun toisen. Mutta kuitenkin hartaasti toivoin niiden olevan tyttöseni. Yhtäkkiä puiden lomasta alkoi näkyä jotain valkoista.

Olin hirmuisen onnellinen sitten päätin mennä tarkistamaan, kuka tuo oli. Sitten säikähdin. Näin siinä ison, ison tanskandogin ja Alfan. Peruutin pari askelta, sillä en tiennyt tuon dogin luonnetta. Se saattaisi olla agressiivinen, joten pysyttelin kaukana. Nyt pelkäsin, oliko se vihamielinen Alfaa kohtaan, sillä Alfa pyöri sen jaloissa. Se murahti kerran, ja mietin murahtiko se minulle, vai Alfalle. Pian se laski päänsä ja nuolaisi narttuani. Suuni loksahti auki. Se taisi pitää Alfasta. Katsoin kaksikkoa silmät pyöreinä, kunnes tyttö ryntäsi luokseni. Pian doggikin uskalsi tulla lähelleni. Aloin rapsutella sitä, ja se näytti pitävän siitä. Hymyilin ja huokaisin helpotuksesta. Näin tanskandogin kaulassa vihreän pannan, ja aloin heti tarkistamaan lukiko siinä mitään. Ja siinähän luki. Siinä luki pelkkä Eveliina ja puhelinnumero. Näppäilin numeron kännykkääni ja soitin 'Eveliina'lle.
"Eveliina." Nuoren kuuloinen tyttö vastasi.
"Hei. Olen Chel. Oletko kadottanut tanskandoggisi?" Sanoin nauraen.
"Ai. Sä löysit sen. Joo, sano Ellille ettei oo mitään hätää. Mä tulen! Mikäs on osoite missä ootte?"
Kerroin osoitteen ja ei aikaakaan kun kuulin auton kaartuvan April's Kennelin pihaan. Ilmeisesti olimme niin lähellä kenneliä. Pian nuori tyttö juoksi paikalle.
"Kiitos tuhannesti, Chel!" Eveliina huusi helpottuneena ja hymyili.
"Eipä mitään. Olin itsekkin etsimässä tätä pikku veijaria, Alfa nimistä bordercollieta."


Kun Eveliina lähti, menimmme Alfan kanssa lenkille. Rapsuttelin Alfaa ja kehuin sitä koiran löydöstä, mutta myös toruin karkailusta. Käskin sen taas tehdä temppuja ja sehän teki. Annoin sille loput namit ja lähdimme yhdessä hakemaan sen palloa, joka meillä jäi. Vingutin sitä, muttei Alfaa enää kiinnostanut. Se taisi olla poikki. Kuten minäkin.

~ JATKUU. Pahoittelen, en taaskaan saanut kaikkea mahtumaan, vaikka pitkä onkin. ;3 Sorisorisorisori, annathan anteeeks<3 ;D ~

Nimi: Chel & Alfa

16.11.2010 18:11
En muista milloin olisin ollut yhtä onnellinen viimeksi kuin nyt. Olin onnellinen koska tiesin että koulu oli ohi ja näkisin Alfan heti kun pääsisin täältä pois. Mutta nyt vain oli ongelmana että minun täytyisi polkea takaisikkin. Juuri näin. Hyvä... okei, turhaan jään tähän kiroamaan, on lähdettävä matkaan heti, jos aijon vielä tänään ennättää April'sin Kennelille. En päässyt polkemalla lujaa, sillä jalkani olivat muussina liikunnantunnista. Yritin kuitenkin, ja ajatus Alfasta lohdutti paljon minua. Matkalla oli paljon ylämäkiä, sekä alamäkiä mutta onneksi niitä ensimmäisiä oli kaiken kaikkiaan enemmän. Väänsin vaihteen kakkoselle ja yritin päästä koko ajan nopeampaa, joka oikeastaan oli aika turhauttavaa. Tuntui kuin yrittäisi koko ajan pinkoa eteenpäin, muttei vaan kertakaikkisesti pääse. Ei pääse! Siristin silmiäni ja näin edessäni haamottavan rakennuksen. Se oli oikeastaan yllättävän iso, en osannut kuvitella siitä sen kokoista. Nousin pyöräni satulasta ja huomasin kuinka jalkani olivat kipeät. Astelin hitain, vaivalloisin askelin kennelin ovelle ja pimpotin. Sisältä alkoi kuulua voimakasta haukuntaa ja ulvontaa, ja joku tuli avaamaan.
"Hei! Olet ilmeisesti Chel? Olen Borde."
"Joo, olen." Vastasin.
"Ja hoitokoirasi oli.... Alfa?"
"Joo, oli."
"Hyvä, vien sinut Alfan luo jotta pääset tutustumaan häneen kunnolla." Borde vastasi hymyillen. Hymyilin takaisin ja Borde lähti viemään minua (jonnekkin, minne lie). Menimme valkoisesta ovesta. Ja toisesta. Kolmannesta. Millonkohan nämä ovet loppuvat? Hymähdin ääneen, jolloin Borde katsahti minuun kysyvästi. Hymyilin lempeästi, mutta Borden silmissä se saattoi näyttää irvistykseltä. Borde kuitenkin jatkoi matkaansa, minä perässä. Sitten saavuimme huoneeseen, joka hiukan näytti olohuoneelta. Huoneessa ainakin oli TV, sohvia ja koiran petejä kasapäin sohvien vieressä. Katsoin ympärilleni ja siellä näkyi kamalasti koiria. Borde näytti tarkkaavaiselta kun katsoi koiria, ja sitten huomasi niiden joukosta Alfan. Kukapa niistä niin samannäköisistä ketään erottaisi... mutta kyllä minun Alfani. Minua hymyilytti. Sitten Borde esitteli minulle Alfan, ja lupasi että saan viettää nyt sen kanssa päivän ihan kahden kesken. Kun Borde lähti, Alfa katsahti minuun, ikäänkuin odottaisi seuraavaa käskyä. Napsautin kerran sormia ja lähdin kävelemään kohti ovea, kunnes huomasin ettei Alfa ollut lähtenyt perääni. Tajusin, ettei se vielä tunne minua eikä luota minuun vielä täysin. Menin Alfan luokse ja aloin rapsuttaa tätä. Käskin sen istua, maata, kieriä ja ryömiä. Annoin sille nameja ja pian kokeilin uudelleen napsuttaa sormia. Alfa pongahti pystyyn ja lähti varovaisesti hitain ja kevyin askelin minua kohti. Tyttö tuli vierelleni jolloin taas katsoi minuun kysyvästi. Aukaisin oven, ja komensin Alfan pysyvän siinä. Se totteli, jolloin itse hipsin ovesta ulos. Olin pitkällä käytävällä, jossa oli hirmuisesti ovia. Mieleeni tuli heti ensimmäisenä hotelli. Koirahotelli, mainiota. Narttu alkoi käydä kärsimättömäksi, ja pidin sitä vielä hetken paikallaan. Kun alkoi olla oiva hetki, komensin sen seuraamaan minua. Tallustelimme käytävää pitkin ja välillä juttelin Alfalle.
"Eiköhän meistä loppujen lopuksi tule parhaat kaverukset, kunhan oikein kumpikin toisiimme tutustutaan ja opimme luottamaan?" Sanoin ja hymyilin.

Menimme taka-ovelle Alfan kanssa ja nappasin Alfa-nimisestä koukusta tytön hihnan ja puin itselleni takin ylle. Kiedoin vielä kaulahuivin sillä pakkasta oli jo paljon. Näin Borden tulevan, joten huikkasin sille meneväni Alfan kanssa lenkille. Borde vastasi myöntävästi. Aukaisin oven ja tuulenpuuska teki iholleni kylmänväreet. Kumma, kun koirille ei tule kylmä. Ovatkohan heidän esi-isänsä jääkarhuja? No, näihin en luultavasti koskaan saa vastausta. Lähdimme kävelemään metsäpolkua pitkin. Jokapuolella näkyi kylttejä, niissä nimiä. Se oli hyvä juttu sillä pelkäsin että eksyisimme. Rapsuttelin Alfaa ja sen turkki oli oikeastaan aika lämpöinen. Ihan kuin koirilla olisi joku superlämmittävä untuvatakki, sepä olisikin vallan mainio lämmitin. Löntystelimme rauhallisesti ja näin Alfan rentoutuneen ja pian se oli jo aivan rauhallinen. Yhtä äkkiä Alfa säpsähti, ja se tarttui salaman nopeasti minuunkin.

Alfa oli nähnyt jonkun eläimen. Tai se luultavasti oli joku oravan tyylinen sillä se vilahti äkkiä tien yli. En ollut koskaan ottanut tätä seikkaa huomioon, mutta nyt olin peloissani. Mietin, että jos Alfa alkaa vetää hulluna ja se karkaa, mitä teen? Komensin Alfan istumaan, mutta se ei totellut. Tyypillistä. Komensin toisen kerran, jolloin se näytti olevan entistä valppaampi. Se alkoi vetää, jolloin otin sen kaulapannasta tukevasti kiinni ja en antanut sen lähteä. Pian sitä ei kiinnostanut enää koko orava, ja se tajusi että se karvaturri oli jo juossut kauas pois. Huokaisin helpottuneena ja jatkoimme matkaa. Olipa ihanaa käydä virkistävä matka ihanan hoitokoirani kanssa. En voinut päästää sitä irti, sillä minulla oli hulluja ajatuksia päässäni ja pidin silmäni tiukasti Alfa-tytössä. Kun olimme tulleet takaisin kennelille, irroitin sen hihnan ja vein sen sinne, missä kaikki muutkin olivat. Annoin sille hellän suukon sen turkille ja hyvästelin sekä Alfan että Borden.

Olipa ihana ensimmäinen hoitopäivä.

~ L O P P U ~

Nimi: Jensku & Matu

14.11.2010 22:12
- JENSKU! Tuu kennelille HETI, Jenna melkein huutaa puhelimeen. Kuulen koiran haukahtavan innostuneesti taustalla ja Borde kuuluu tavoittelevan puhelinta itselleen.
- Anna kun mä puhun, Jennaaaaa, mä haluun kertoo! Borde sanoo ja sitten kuuluu kolinaa. Kuulen miten koira nuuhkii luuria, ja sitten kuulenkin Borden äänen.
- Me kuultiin... se aloittaa, mutta Jenna nappaa puhelimen takaisin itselleen.
- EI KERROTA! Tuu tänne niin saat tietää, Jenna sanoo ja sitten puhelu katkeaa. Ymmälläni katson netistä bussiaikataulut ja sitten tuleekin kiire, jotta ehtisin heti seuraavaan bussiin.

Bussi on jo pysäkillä, mutta kuski ilmeisesti huomaa minut ja odottaa sen verran, että kipuan hengästyneenä hänen luokseen ja ostan lipun. Lysähdän ensimmäiselle vapaalle paikalle ja kaivan sitten repustani hiustenlaittoon tarvittavat välineet. Kanssamatkustajat saattoivat ehkä ihmetellä, mutta minulla ei ollut aikaa operaatioon kotonakaan, joten bussiolosuhteet saivat riittää. Päätin kuitenkin säästää muut matkustajat extravahvalta lakaltani: ehkä selviäisin April'sissa ilmankin, enhän halunnut tappaa ketään kaasumyrkytykseen.

Kennelillä minua oltiinkin jo odottamassa portilla. Matu rynnii ensimmäisenä luokseni, mutta tohkeissaan olevat Jenna ja Bordekaan eivät paljoa häviä.
- Jensku! Kolmen tunnin päästä on mätsäri! Mennään heti pesee koirat, että ne on puhtaita jajaja, Jenna hihkuu. Sitten ne lähtevät jo edeltä sisälle. Minäkin innostun heti: emme olleet olleet piiiitkään aikaan mätsäreissä. Matu aisti tämän ja ryntäsi perässäni kylpyhuoneeseen. Kaivoimme laittautumisvälineet esiin ja aloimme puunata piskejä puhtaiksi.

Tehokas fööni pelasti meidät siltäkin, että koirat pestiin vasta näin viimetingassa. Märkä turkki kuivui hetkessä, ihanan puhtaaksi ja kiiltäväksi. Turkin solmut ja epämääräiset keot selvisivät kamman ja harjan avulla. Matu oli yllättävän kiltisti koko operaation ajan. Kainaloista ja kauluksesta jouduin napsaisemaan huopunutta turkkia, mutta onneksi se ei näkynyt kovin hyvin. Borde laittoi Abin sellaiseen kuntoon, ettei sitä voinut kuin ihailla! Jennaa jännitti selvästi: sillä oli eka mätsäri Fancyn kanssa.
- Mä meen pakkaamaan meille namipussit, Borde sanoo ja suuntaa keittiöön. Pakastimessa oli aina itsetehtyjä koiranherkkuja, joita yksikään otus ei voinut vastustaa!

Minä ja Jenna menemme Borden pakettiauton takaosaan laittamaan muutaman häkin matkustuskuntoon. Pakussa oli myös kasa näyttelyremmejä, joista valitsemme hyväkuntoisimmat. Matkapulloihin laitetaan vettä ja pieni näytepussi ruokaa otetaan myös mukaan; jos koirat alkaisivat käydä liian kuumina, ne voitaisiin rauhoittaa antamalla ruokaa niin, etteivät ne olisi enää kovin innoissaan ylimääräisistä herkuista. Se kikka tepsi kaikkiin muihin, paitsi pohjattoman vatsan omistaviin!

Jatkuu! Nyt pitää ehkä jo alkaa käydä nukkumaan tai jotain vastaavaa. :mrgreen:

Vastaus:

Hehee JENSKU MINÄ BORDE TEIN VIHDOIN UROTYÖN! uhahjaheiveijau(; Luin tarinasi.


__________
Ja nyt kommaan. Aluksi olin että jeejee mitätmitämitä:O mitä tapahtuu, mut sit kun tulin tuonne loppuun päin ni muistinkin et juu ne MÄTSÄRIT joista kysyit että saatko tehdä tarinan(; juujuu. Ei laisinkaan kirjoitusvirheitä +! Ah taas näin ihanaa ja sujuvaa tekstiä. Tyksin lukee<3 saat 10e

ja nuq minäkin menen. <:

Nimi: Chel

09.11.2010 18:40
Tulin hoitamaan pikku Alfastani ensimmäistä kertaa. ^^

Pomppasin sängystäni virkeän näköisenä, se antaisi kelle tahansa sellaisen kuvan että olen hirveä aamuihminen. Muttei tämä ollut todellakaan totta. Nyt varmaan joka ikinen ihmettelisi, miksi sitten minä olin näin virkeänä aamu kuudelta ylhäällä. Siihen oli hyvä selitys, sillä vaikka tänään oli koulua, niin tänään näkisin myös ensimmäisen kerran Alfaseni. Olin ihan täpinöissäni, ja halusin heti lähteä Alfan luo, ja tapaamaan Borden. Hmm, nyt oli kuitenkin lähdettävä kouluun. Ajatusta lämmitti se, että onhan Bordellakin koulua ja eihän hänkään pääsisi kennelille kouluaikaan. Mittasin lämpöni, toivoen, että minulla olisi kuumetta, edes jotain. Harmikseni minulla ei ollut mitään, joten jouduin lähteä alakuloisena kouluun. Laahustin keittiöön harmissani ja söin aamupalan, vaikka kello oli vasta hyvin vähän. Katsoin kalenteria ja tarkistin, oliko viikonloppu vai arkipäivä. Hymähdin vihaisena ja yhtäaikaa surullisena kun huomasin että nyt oli se tavallisesta tavallisempikin arkipäivä. Luin pitkään uutta kirjaani, ja sitten katsoin kelloa. Voi ei, minulla on vierähtänyt jo liiankin monta tuntia koska kello oli kohta yhdeksän, jolloin meillä alkaisi koulut. Ei olisi kiva saada jälki-istuntoa, jolloin en pääsisi tapaamaan Alfaa ikinä. Se ei olisi todellakaan hauskaa, joten minun oli kiiruhdettava. Oli jätettävä aamupala väliin, ja sitten lähdin äkkiä kouluun. En ollut ehtinyt linja-autoon, joten oli mentävä polkpyörällä. Tällä kelillä?! Eikä, ei tule kuuloonkaan. Mutta periaatteessa on pakko, jos meinaan ehtiä vielä tänään kouluun, ilman jälki-istuntoa. Nousin satulaan ja lähdin tuhatta ja sataa polkemaan kohti koulua. Kouluun ei ollut kuin reilu kaksi kilometriä, onneksi, niin siinä ei vierähtäisi niin kauaa. Kun olin saapunut päämäärääni, keuhkoni oli pakahtumaisillani ja naamani oli aivan jäässä. Melkein kirjaimellisesti. Riisuin vaatteeni ja aukaisin luokkani oven, hipsin sisään, siten ettei opettaja kaiken opettamisensa keskellä mitään kerinnyt hoksata. Paras kaverini Laura, joka istui vieressäni, näytti minulle peukkuja ja hymyili, mutta saman tien keskittyi taas opettajamme puheen sorinaan. Oli taas tylsä historiantunti, jolloin käsiteltiin pronssikautta. Se oltiin jo käsitelty viidennellä luokalla, mutta kuulemma kertaus on opin äiti. Tai jotenkin niin se meni. En ollut mikään paras missään aineessa, saati historiassa mutta linstaaminen oli viimeinen vaihtoehto. Kun opettaja oli opettanut ja katsahti kysyvästi meihin, hän näytti huomaavan minut ja punaiset kasvoni sekä hengästyneen olemukseni. Hän näytti hiukan vihaiselta, mutta kun vastasin hymyllä, hän näytti hiukan leppyvän. Toivottavasti se oli näin, etten saisi tästä mitään jälkikäteen sanomisia. Jos joudun koulussa hankaluuksiin, rehtori "Jäykkis Jake" ottaa aina yhteyttä vanhempiin. Rehtorimme on saanut lempinimenkin: Jäykkis Jake. Jäykkis Jaken oikea nimi on Jarkko, mutta hänen jäykkien hartioiden ja koko vartalonsa ansiosta hän sai hienon, sopivan nimen. Emme koskaan ole edes vahingossakaan sitä kuuluttanut opettajien kuullen, jos Saraa ei lasketa. Sara nimittäin kerran tunnilla möläytti sen pahan kerran, josta saimme ihan kaikki kuulla, ja paljon. Opettajat olivat vihaisia, vaikka me yritimme selittää, ettemme ollut kuullut koko lempinimeä. Syytimme Saraa, joka selvästi katui tekosiaan. Okei, ehkä minun olisi nyt parempi keskittyä läksyihin. Tein nopeasti läksyt ja pian oli jo välitunti. Aika kului nopeasti, hyvä niin koska en malttanut odottaa kun nään rakkaan Alfan.

JATKUU. Pahoittelen, en ehtinyt nyt kirjoittaa. ;_____;

Ja varmaan jo pääsen hoitamaan, vai joko Alfa on minun? <3 :-D

Vastaus:

Joo on Alfa sinun(; Vielä ei ihan hoitopuolesta tässä tarinassa päästy kertomaan, mutta ensikerralla sittenh. Toivoisin että tekisit tarinoihisi kappalejaot, joten rivillä olisi helpompi pysyä. Kirjoitusvirheitä ei tästä tarinasta löytynyt tai osunut silmääni. :o saako teillä jälkkää jos tulee myöhässä kouluun, eikai.:s saat 10e

Nimi: Emma

31.10.2010 20:02
jatkoa

Ootsä kyllä aika viisas, naurahdan ja päästän Amyn sisälle...
Amy rynntää keittiöön ja minä sitten aion rynnätä perässä. Avaan keittiön oven ja näen jotain mitä en kyllä olisi halunnut nähdä:
Erkka oli jyrsinyt yhdestä tuolista jalan kokonaan poikki!

-Erkka mitä ihmettä sä oot täällä tehny sanon koiralle ja osoitan tuolia.
Erkka heiluttaa häntää ja tulii unisena luokseni. -Jahas, no, ei sinua voi enää torua, tehty mikä tehty, huokaisen ja vien pennun ulos. Kerron tapahtuneen Jenskulle ja hän vain nauraa.

-Hmm... Teitkös sinä tämmöistä pentuna? kysyn naurahtaen Amyltä ja rapsutan sen pehmeää turkkia. Amy kallistaa päätään ja menee etsimään palloaan. Erkka tuhisee keittiön pöydän alla ja ulona alkaa hämärtää, kello on puoli kuusi.

-Hmm... Jensku, onkhan täällä jossain liimaa? kysäisen ja lähden etsimään. Menen kaapille, josta olin aiemmin löytänyt teippiä, ja arvelen että ehkäpä siellä olisi myös liimaa. Ja olihan siellä. Vien liiman keittiöön ja aion liimata tuolin jalan takaisin paikoilleen.

Leitän liimaa tuolin jalalle ja liimaan sen paikoilleen.
-Kato, ihan ku uus! huudahan ja esitelen luomukseni ylpeänä Jenskulle.
-Jep, ihan kun uusi, katsotaan mitä tapahtuu kun joku istuu siihen, Jensku mumisee. Menen laittamaan Amylle ruokaa turpoamaan ja Amy seuraa kuin hai laivaa, tietysti jos on ruoasta kyse!

-Istu, sanon ja Amy istuutuu epäröimättä.
-Hieno, kehun ja annan herkun. Amy heiluttaa häntäänsä innokkaana ja kiehnää ympärillä kuin kemät varsa.
-Ootko vähän ihana? kysyn ja istuudun Amyn viereen rapsutelemaan Amyä.
-Susta mä oikeesi tykkään, sanon hiiren hiljaa ja halaan oaa hoitokoiraani.

Pian havahdun taas hereille tähän maailmaan ja nousen ylö, Amy edelleen kannoillani. Käpötelen keittöön ja näen ikkunasta kun Borde kurvaa pihaan. Pian hän tulee sisään ja suuntaa keittiöön kauppakassejen kanssa.

-Huh, olipas kauppareissu, Borde naurahti ja istahtaa tuolille.
KRÄTS! Tuolin jalka pettää alta ja borde rysähtää selälleen lattialle.
Kaikki on ihan hiljaa, mutta sitten Jensku tokaisee: -MINÄHÄN SANOIN ETTÄ SE EI KESTÄ! Kaikki revähtävät nauramaan ja Borde kömpii ylös lattian lomasta ja luo minuun kysyvän katseen.

-Ööhh, no Erkka puri jalan poikki, ja taisin liimata sen aika huonosti takaisin, selitän tirskuen.
-Jaaa, se ei tainnut kestää, Borde käkätti ja meni istumaan toiseen tuoliin, kysyen että kestävätkö nämä tuolit kuitenkin.

Kello on paljon ja minun on aika lähteä, lupasinhan äidille, että lupaan lähetä kiltisti viimeistään kahdeksalta. Annan Amylle pusun keskelle sen kuonoa ja nostan Erkan syliini. Äiti odottaan ulkona, huudan vielä heipat ja lähden autolle. Olipa koiratäyteinen päivä, jälleen kerran. (:

Vastaus:

Hahha vooee mua (; Ihana tarina jälleen kerran. Unohdin tuosta äskeisestä tarinasta rahat joten laitan ne tähän samalla kerralla. Eli saat 25e. Yksi kirjoitusvirhe pisti silmään(; ei ollenkaan paha!

Nimi: Emma

29.10.2010 14:21
...JATKUU

Kyykistyin Amyn tasolle ja näytin pentua Amylle, Amy nuhkaisi palleroa ja käänsi päänsä minua kohti. Se kallisti päätään ja katsoi taas pentua. se näytti kysyvän että mikä tuo on. Amy ei tiennyt mitä katsoa, pientä palloa vai minua. Se oli ymmällään. --Tsuhh, Erkkapentu tuhahti ja katsoi Amyä suurilla nappisilmillään.

Amy nousee ylös ja heiluttaa häntäänsä. Erkkakin nousee ja syöksyy Amyn kimppuun. Amy ei tiedä miten suhtautua ja hyppää sivuun pennun hyökkäyksiltä. Erkka ei lannista vaan alkaa jahdata Amyä. Pian se roikkuu Amyn housuvilloissa ja Amy katsoo sitä närkästyneenä. Nostan Erkan syliini ja tallustelen keittiöön Amy ja Jensku kannoillani.

-Mitäs sulle kuuluu? kysyn Jenskulta joka etsii jotain keittiön kaapista.
-Noooh, ei ihmeitä, ihan normaalia, Jensku vastaa ja löytää etsimänsä, koirankeksipaketin.
Lasken Erkan lattialle ja Amy kimpoaa haistelemaan Erkkaa.. Amy käpertyy pikkuisen mustan pallon viereen kerälle ja kummatkin tuhistevan tyytyväisenä.

Keitän itselleni kaakaota ja haukkaan pullasta palasen. Tuijjotan ulos. Ilma on viileä, mutta mukava, aurinko paistaa ja yöllä on ollut pikkupakkanen. -Mennäänlö lenkille? kysyn ja katsahdan vuoron perään Jenskua ja Amyä.
-Jooh, Jensku vastaa ja Amykin höristää korviaan ja nousee varovasti tuhisevan pennun viereltä. Amy hakeutuu ovelle ja istahtaa sen eteen merkiksi valmiina lähtemään. Jätän Erkan nukkumaan keittiöön.

Menen hakemaan Amyn hihnan ja pannan. Laitan ne Amylle ja puen vaatteet ylleni. Odotan vielä Jenskua joka ährää takin nappien kanssa Matu vierellään. Avaan oven ja ulkoa tuhahtaa viileän raikas ilma suoraan kasvoille. Amy nuuhkii innoikkaana maata ja säntäilee puolelta toiselle, välillä riehun Matun kanssa. Käännymme metsäpolulle ja åäästän Amyn irti, samoin tekee Jensku.

Koirat kirmaavan innoissaan pitkin metsää ja Amy ottaa suuhunsa kepin ja lähtee juoksemaan karkuun. Matu säntää perään ja tavoittaa Amyn ja kepin. Amy murisee Matulle merkiksi, että keppi on hänen.
-Amy, tänne, hihkaisen ja Amy katsahtaa minuun ja kimpoaa kuin pomppupallo luokseni.
-Hyvä, heino tyttö keuhun tyttöstä ja annan 'seuraa' käskyn. Amy kävelee vierelläni tarkasti minua tuijottaen. -Vapaa, sanon ja amy lähtee taas Matun luokse riehumaan.

Käännymme takaisinpäin ja kytken Amyn hihnaan. Amy kantaa ylpeänä keppiään. Pian olemme Aprilsilla ja ja menemme portista sisään, mutta Aylla taitaa olla Ongelma: keppi ei mahdukkaan portista! Amy yrittää kävellä portista, mutta keppi jääkin kiinni, muutaman yrityksen jälkeen Amy tajuaa kääntää kepin ylösalaisin ja koira keppeineen mahtuu portista. - Ootsä kyllä aika viisas, naurahdan ja päästän Amyn sisälle...

JATKUU

Vastaus:

Hihi, no ensinnäkin putosin aiwan tuosta alusta kärryiltä o.o koska mä en muista mitä viime tarinasssa nyt oikein tapahtuikaan, mutta lukasen vähän sitä tämän kommauksen jälkeen. Tälläinen ihan normi tarina. Kiva kun hoitelet Amya ahkerasti<3
Kappalejaot siistejä(: Ihana loppu, kun keppi ei mahtunut portista sisään(; jotenkin niin tuttua.

Nimi: Jensku

07.10.2010 17:17
YHYY EN HUOMANNUT, ANNATKO ANTEEKSI BORDERAKAS. ;__;

Vastaus:

OIH, TIETENKIN JENSKURAKAS ^____^ .. tttjust. :''D

Nimi: Jensku & Matu

06.10.2010 18:40
OSTOKSILLA

- PANNAT & TALUTTIMET
* Heijastinliivi 20e
* Kaulapanta puolikuristava 25e
* Hihna 1m 50cm 20e
*** YHT: 65e

- LELUT
* Vetonaru paksu 10e
* Vetonaru ohut 5e
* Tennispallot 5kpl 10e
*** YHT: 25e / 90e

YHT: 90e
JÄÄ: 15e (+ uusin tarina)

Vastaus:

Aijaijaij. Jenskutin, ostokset tulee nykyään tonne kauppaan ku siellä alla on kassa ^^ mutta lisäilen nämä nyt tästä tällä kertaa.

Nimi: Jensku & Matu

06.10.2010 18:30
jatkoa

Vesi värjääntyy ruskeaksi ja huuhtoutuu ääntä pitäen putkistoon. Matun vaalea turkki alkaa tulla esiin mudan keskeltä. Fancy istui jo kuivattavana. Sen kuono pilkisti pinkin pyyhkeen alta, ja pelkkä kuono riitti kertomaan, ettei kuivausoperaati ollut mitenkään erityisen hauskaa. Jenna nostaa pyyhkeen turrikan päältä pois. Fancy ravistelee itseään nautinnollisesti.
- Heii, Jenna kiljaisee. Fancy tunkee nauravan naamansa Jennan epänauravaan naamaan kiinni ja antaa märän pusun. Jenna halaa koiraa ja päästää sen sitten kuivattelemaan käytävän mattoon.

Matu syöksyy perässä ennen kuin ehdin mitään tehdä. Litimärkänä ja shamppoisena se rynnii Fancyn perässä.
- MATU! huudan. Koira ei ole kuulevinaankaan. Juoksen koirien perässä alakertaan asti. Camilla estää salamannopeasti Matun juoksemisen eteiseen ja avonaisesta ovesta pihalle.
- Matu tais karata ammeesta? Cami nauraa. Virnistän ja komennan Matun mukanani takaisin. Cami lähtee hakemaan Friimua.
- Tulkaa sitten takkahuoneeseen, Cami huikkaa ja katoaa sitten.

Huuhtelen Matun ja viskaan pyyhkeen sen niskaan. Matu ei välittänyt ihmisavusta kuivaamisen suhteen: sen mielestä se hoitui ravistelemalla ja hinkkaamalla turkkia mattoon. Kun olen suurinpiirtein kuivannut Matun, lasken sen käytävään riehumaan Fancyn kanssa, joka oli kuuliaisesti seurannut meitä takaisin kylpyhuoneeseen.

Istumme kuudestaan takkahuoneessa, kun ovi taas aukenee. Abi tulee innoissaan nuuhkimaan meidät kaikki. Samassa koirat jo mylläävät lattialla. Borde istuu sohvalle viereeni.
- Pullat on uunissa, hän sanoo. Hurraamme ja saamme koiratkin kohottamaan huolestuineina päitään.
- Ette te mitään saa, Jenna muistuttaa antaen suukon vieressään nukkuvalle Fancylle.

(loppui ehkä vähän "kesken" mut inspakin loppu enkä jaksa väkisin vääntää mitään hienoa)

Vastaus:

Just sopiva ja ihana loppu ^^ Oon tullu päätökseen, että tyksin enemmän näistä ''lyhyistä'' tarinoista, koska niitä on nopea ja helppo lukea. NO saatiin ainakin koirat puhtaiksi näissä tarinoissa ja pullat uuniin ;D

Saat 10e

Nimi: Jensku & Matu

05.10.2010 21:50
Tavallisesti oon kirjottanu, miten koirallinen arki on vaan ah niin ihanaa, mutta nyt pääsette maistamaan totuutta. :D Ei, se jokapäiväinen lenkki sateessa ei ole mikään ylijuhlallinen asia.

-----

Tuulen tuivertaessa lehtiä päälleni, tarvon kengät märkinä metsäpolulla. Me urhoolliset vakkarikakanpoimijat kun emme jätä vastuutamme sivuun edes ääriolosuhteissa. Toinen kakkamuskettisoturi Jenna puhisee itsekseen. Tai itsekseen ja itsekseen, kyllä hän tekee minullekkin selväksi, mitä mieltä hän on kauniista syysilmasta.
- Jos mä olisin fiksu ja normaali ihminen, mä olisin nyt jossain ihan muualla ku keskellä mettää kakkapussi kädessä, hän juhlallisesti lausahtaa. En voinut sanoa vastaankaan: en minäkään aina normaaliksi itseäni tunne. Mutta ehkä sen korvaa koiran kostea nuolaisu ja kun saa painaa lempihoitsunsa lämpimään turkkiin kohmeiset kädet...

No joo, oma suojattini tosiaan juoksenteli kymmenen metrin etäisyydellä. Turkkiin se oli saanut jo ruskean värin. Ja sen jättämiä terveisiä sain kannella pussissa. Jennan ohut takki ei juuri suojannut. Enpä minäkään kovin hyvin ollut varautunut tähän. Lapaset ja pipo olivat jääneet kaappiin. Molemmista olisin maksanut nyt maltaita.
- Matu hei, tuu vähän lämmittää mua, huikkaan ennen niin vaalealle ja kauniille koiralleni. Se vilkaisee minua kiiltävin silmin ja ottaa sitten juoksuaskelia minua kohti. Painan lämpöä etsien käteni koiran paksuun turkkiin.
- YÖK! huudahdan ja vetäisen käteni pois. Lieju oli kuitenkin hajuineen kaikkineen jo tarttunut käsiraukkaani.

Matun mielestä tästä tapahtumasta puuttui jotain. Kyllä, sen oli aivan pakko liiskata ah-niin-kauniin-värinen tassunsa reiteeni. Välillä minusta tuntuu, että kannattaisi sittenkin kuunnella äitiä. Eikös hän sanonut, kun lähdin, että kannattaisi vetää tuulihousut jalkaan? Jennan mielestä mikään ei ollut enää hauskempaa. Matun mielestä olisin voinut vielä vähän rapsuttaa sitä. Fancyn mielestä hajut olivat kiinnostavampia kuin meidän draamamme.

Taivas suo meille lahjan sateen muodossa.
- Ei-ole-todellista, Jenna mumisee kauhuissaan. Matu ei sateesta ole moksiskaan vaan kiehnää jalkojani vasten. Muta ei tuonut mitään erityistä lämpöä. Sukkani olivat litimärät. Jennan tennarit olivat kastuneet jo alkulenkistä.
- Jos koiria ei olis, mä tekisin just nyt jotain järkevää sisällä lämpimässä, Jenna toteaa.
- Mut jos koiria ei olis, et tuntis Fancya. Tai mua. Tai Bordea. Tai ketään muutakaan, minä muistutan.
- No joo, mut silti, Jenna inttää.
- No joo.

Ei, tälle tarinalle ei näy onnellista loppua. Repustani ei löydy ihmeen kaupalla vaihtovaatteita. Yritämme hinkata pahimpia mutia Matusta ja Fancysta pyyhkeen avulla.
- Tää ei lähe mihinkään. Joudutaan pestä koko koira, minä totean, kun olen aikani yrittänyt saada Matun tuuheaa kaulusta mudasta puhtaaksi.

jatkuuu

Vastaus:

^^ luin tän sittenkin jo eilen mielenkiinnosta, mutta kommaan nyt vasta. Joo siis :)))))) hihi oli aivan ihana taas pitkästä aikaa lukea sun ja matun touhuja vaikka vähän kurja keli oli ja sillei. Mut tuli taas vanhat ja tutut jutut mieleen. Toivottavasti Matusta lähti kuitenkin pahimmat liat pois ^^ Mun ei näköjään sulle tarvii enään ikinä huomautella mistään kielioppi virheistä koska sulla sellasii ei näy olevan :) eikä kirjotusvirheitäkää sattunu tällä kertaa silmään!

Juu eli saat tästä 20e

Nimi: Emma ja Amy

04.10.2010 19:23
//13.09.2010 12:13

-E-ei voi olla totta,kiljahdan ja katsahdan kelloon.
-Äiti, voitko nyt äkkiä viedä mut aprilssiin! Pyydän hartaasti ja laitan kengät jalkaan.
-Mutta minä luulin että et enää käy siellä, äiti hymyilee vastaukseksi ja nappaa autonavaimet käteensä.
-No käyn, mutta pidin lomaa, koska Erkka tuli, mutta nyt alan taas käymään siellä, tuhahdan ja otan Erkan syliini.

Laitan Erkan peräkontin boksiin ja menen istumaan etupenkille. Näppäilen puhelinta ja etsin Jenskun numeron.
-Moiii, huikkaan ja Jensku vastaa unisena.
-No heipätihei, aamuvirkku, Jensku tuhahtaa
-Ai, sori, olit vielä nukkumassa, pahoittelen ja yritän kuulostaa viattomalta, vaikka tiedänkin, että Jensku oli vielä nukkumassa, kellohan on vasta puoli kymmenen, minusta kello on jo paljon, mutta Jensku vaikuttaa olevan erimieltä, kummajuttu.

-Mä tulen tänään aprillssiin, ja mulle on sulle jotain näytettävää, tuu säki, ja HETI! sanon ja astun ovesta ulos.
-No okei, mut menee vähä aikaa, Jensku vastaa, ja sulkee puhelimen.
Kävelen kohti ovea. Mikään ei ole muuttunut. Avaan oven ja tuttu tuoksu tulvahtaa heti vastaani. On ihan hiljaista. Kukaan ei sano mitään, paitsi en kyllä näekkään ketään. Seison vain hiljaa ja katson eteeni. Otan kengät pois, ja kävelen koirahuoneen oven eteen.

En uskalla avata ovea, en tiedä miksi, Mutta avaan sen silti. Monta bortsua kirehtii luoksei häntä heiluen. Mutta silmiini pistää vain yksi tavattoman kaunis koira, se suorastaan loistaa silmissäni.
-Amy, oi pikku kultani, tule tänne! Kiljahdan ja Amy juoksee luokseni ja hyppää syliini.
-Voiii, mulla on ollut niin ikävä sua! Sanon Amylle joka kallistaa päätään.

Istun lattialla puoliksi Amy sylissäni. Se on rauhallinen, tunnen kuin sen sydän lyö. Kummatkin olimme onnelisia. Välillä Amy katsahti minuun kuin tarkistaakseen että en ollut lähdössä minnekkään. Siinä me vain istuimme sylikkäin tekemättä mitään, ja se tuntui hyvälle. Ei aina tarvitse tehdäkkään mitään. Kyllä Amy tiesti että rakastin tätä, ilman että tekisimme jotain erikoista.

Kuulen kun ovi kolahtaa. Jenskukin oli päässyt sängystä ylös ja oli tullut katsomaan meitä. -Moi, sanon vaisusti, tuskin Jensku edes kuuli tervehdystäni, Minusta oli mukavaa istua ihan hiljaa. En edes vaivautunut puhumaan sen enempää. Olin niin onnllinen nähdessäni Amyn.

Jensku avaa koirahuonen oven ja tervehtii Matua.
-Jaksoit sittenkin nousta, virnistin ja nousin ylös lattialta. Kävlin eteiseen Amy kannoillani katsekontaktia hakien. Toin tullessani mukanani kantokopan, missä nyt tuhisi jokin pieni ja musta pallero. Siinä nukkui minun oma Erkkani. Oma koirani, ihan ikioma.
-Tässä lomani syy, kuiskasin Jenskulle ja Amylle. Näytin pentua kummallekkin. Pentu oli pieni, ja musta.
-OI HERRANJUMALA! Sullakin on oma koira! Jensku sihisi innoissaan ja katsoi pientä nukkuvaa palloa sylisäni. Kyykistyin Amyn tasolle ja näytin pentua Amylle, Amy nuhkaisi palleroa ja käänsi päänsä minua kohti. Se kallisti päätään ja katsoi taas pentua. se näytti kysyvän että mikä tuo on.

JATKUU!

Vastaus:

Hehhe pari kuukautta tästäkin tarinasta aikaa kun kirjoitit tämän, ja nyt vasta sain luettua. Hyihyi minua >)
Juu eli ihan sujuvaa tekstiä ja rauhallinen tunnelma ^^ itse tykkään aina eläytyä näihin tarinoihin. Ainakin yhden kirjoitusvirheen löysin. Ei sen kummosempaa ^^

saat 20e

Nimi: Jensku ja Matu

04.10.2010 19:22
// 09.08.2010 19:55

Matu kerjää huomiota sen minkä ehtii. Se kiehnää jaloissani ja tunkee kuonoaan taskuihini. Välillä se loikkaa onnessaan minua vasten.
- Mennään ulos, sanon sille. Matu juoksee heti ovelle. Muita ei näkynyt. Bordekin oli lähtenyt vähän aikaa sitten. Oikeastaan koko kesänä ei ollut näkynyt ketään. Minäkään en ollut käynyt Matua hoitamassa. Borde oli saanut hoitaa koko lauman yksinään.

Sekä minun että muiden olisi pitänyt olla aktiivisempia. Mutta turha mennyttä oli enää muistella, nyt vaan skarppaisin jatkoon. Matu oli selvästi ikävöinyt minua. Sen ininä ja hyörintä sai minut potemaan syyllisyyttä. Matu odotti minua täällä joka päivä. Se ei lähtenyt shoppailemaan tai Linnanmäelle, vaan odotti täällä kärsivällisesti minun ilmestymistäni.

Matu kiskoo ensin vähän matkaa, mutta rauhoittuu sitten. Se katselee minua palvovasti. Päästän bortsun irti, ja se alkaa vetää kiitolaukkaa ympäri metsää. Jokaisen kierroksen jälkeen, se tulee luokseni ja loikkaa minua vasten. Annan sen nuolaista naamaani. Kaivan taskustani tennispallon ja heittelen sitä Matulle. Se tuo sitä minulle kerta toisensa jälkeen, ja on yksinkertaisesti vain niin täpinöissään, etten ole sellaista nähnyt.

Kävelemme järven rannalle. Siellä oli tapahtunut niin paljon. Matu menee kahlaamaan järveen. Uimaan se ei mennyt, kun ei ollut uimaseuraa. Minäkin otan kengät pois ja kävelen rantavedessä katsoen edelläni juoksevaa Matua. Välillä se juoksi syvemmälle, välillä sen oli pakko mennä rantahietikolle. Sen vatsakarvat olivat jo ihan hiekassa. Se ei laskenut innokkuuspisteitä.

Kun kuljemme pientä, mutkikasta metsäpolkua, tulee vastaan kaukaisianpaimenkoira. Se alkaa haukkua kumeasti ja rullaa huulet niin, että Matu saa ihailla sen valkoisia hampaita. Kutsun Matun heti luokse, kun huomaan, että kaukkari oli paksuissa nylonvaljaissa. Sitä taluttavalla hennolla naisella ei ollut mitään mahdollisuuksia koiran kanssa. Matu on onneksi kiltisti vierelläni: sekin huomasi, ettei lähestyvä koira ollut ystävällinen.

Komennan Matun kävelemään metsän puolella. Se väläyttää nopeasti hampaitaan toiselle koiralle. Se kaukaisialaiselle liikaa. Se alkaa kiskoa koko massallaan Matun luokse.
- Matu, paikka, komennan. Matu jää paikoilleen. Asetun sen eteen. Koira saisi ensin päästä minun ohitseni, ennen kuin tekisi mitään Matulle. Nallen näköinen koira ryöstää nopeasti itsensä omistajansa otteesta. Nappaan sen hentoisista valjaista kiinni. Koiran omistaja ei tee yhtään mitään.
- Voisitko auttaa! karjaisen. Matu tärisee aloillaan. Jos vapauttaisin sen, se saattaisi juosta karkuun, ja saada toisen koiran peräänsä - tai sitten se saattaisi peloissaan hyökätä.

- Päästä Kaaposta irti! Pitäisit koirasi kurissa, nallekarhun omistaja alkaa raivota. Katson sitä silmät lautasina. Kaapo ei hetkeksikään löystä otettaan: se kiskoo kaikin voimin ja minä käytännössä makaan sen päällä.
- Kuulit kyllä! Laita se oma koirasi remmiin, kun ei se osaa käyttäytyä, Kaapon omistaja jatkaa saarnaansa.
- No ole sinä hyvä ja ota tämä oma koirasi ja näytä, miten sen hallinnan sitten pitäisi sujua, totean raivoissani. Matu on yhä paikoillaan.

Kaapon omistaja tarttuu koiran remmiin. Päästän irti sen valjaista. Kaapo jatkaa kauhontaansa. Vaikka sen omistaja kuinka huutaa ja kiskoo, se ei saa Kaapoa liikahtamaankaan - paitsi Matua kohti. Kutsun Matun sivulleni ja jatkamme matkaa. Matu luimistelee tiukasti jalkaani vasten. Olisi tehnyt mieli hakea haulikko ja ampua tuollaiset idiootit avaruuteen.

Niin kuin saatoin arvata, ei kestä kauaa, kun luoksemme rymistää Kaapo, remmin päässä laahautuen myös sen omistaja. Matu loikkaa minua vasten. Nostan koiran syliini, vaikka se painoikin monta kymmentä kiloa. Kaapo vain jatkaa kiskomistaan.
- Sido se puuhun, sanon tiukasti. Kaapon omistaja katsoo minua kuin tyhmää.
- Puuhun? Mitä sinä oikein höpiset? Sinun koirasi vain haastoi riitaa, mutta Kaapo halusi tulla tutustumaan.
- Laita se nyt vaan siihen puuhun. Seuraavalla kauppareissulla kannattaa ostaa kuristuspanta.

Kaapon omistaja tottelee vihdoin ja sitoo koiransa puuhun. Lasken Matun sylistäni ja juoksemme kennelille. Kuulen, miten Kaapo mölyää kauempana. Matu palautui onneksi tilanteesta nopesti ja menee kennelillä suoraan lepäämään sohvalle. Silittelen sitä.
- Ihan rauhassa, tyttö. Eiköhän se Kaapo katoa meidän lenkkipoluilta, juttelen. Matu sulkee silmänsä.
- Hei, ethän sä siihen voi nukahtaa! huomaan ja kutsun Matun perässäni sen omaan tarhaan. Vaihdan sille veden ja juotuaan Matu menee suoraan nukkumaan. Se tärisi unissaan vähän. Annan sille pusun ja lähden sitten odottamaan kotiin vievää bussia.

Vastaus:

piiiiiiiiitkä tarinaturina. :D Sujuvaa tekstiä ja hyvää sisältöä en ehdi sen enempää kommentoimaan tätä hoitotarinaa. Saat 25e

©2019 April's kennel - suntuubi.com